Oulun Yliopiston Akateemiset ry

ttl


Lauantaina 6.12., Suomen itsenäisyyspäivän aamuna klo 8.00 lähti Oulun linja-autoasemalta iloinen seurue kohti länsirajaa päämääränä Luulajan kaupunki ja joulumarkkinat. Matka taittui hyväntuulisessa seurassa varsin nopeasti ja perille saavuimme noin puoli kahdentoista aikaan. 

Kaupungin keskustassa saimme viettää runsaan parituntisen kaupunkiin tutustuen ja jouluostoksia tehden. Sieltä ajelimme noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Gammelstadin vanhaan kirkkokaupunkiin, jonka ulkoilmamuseossa joulumarkkinat järjestettiin. Kirkkokaupunki hurmasi matkalaiset idyllisillä taloillaan ja tuvillaan, joista kantautui jouluherkkujen tuoksu ja joiden ikkunoita koristivat mitä moninaisimmat jouluiset lyhdyt ja koristeet. Iltapäivän hämärtyessä myös täysikuu vanhankaupungin yllä lumosi vierailijat kauneudellaan. 

Viiden aikaan iltapäivällä joulumarkkinoilla suljettiin kojut ja tuvat, ja tyytyväiset matkalaiset nousivat bussin kyytiin aloittamaan kotimatkansa. Kaikki omien kokemustensa ja elämystensä kanssa. 

Kiitos vielä kaikille matkalla olleille!

Tässä muutama tunnelmakuva matkasta. 

 

 

 

                                                                              ©Copyright Oulun Yliopiston Akateemiset ry 2018